Albumi

Soittajapoika Pekko, kotilaukku ja pieni viulu

Laukuntekijä hahmoineen työhuoneella

Hihamekon ompelua PolkuSingerillä

Emännän essu

Liperit herroille

Mielenkiintoinen heppu

Koko konkkaronkka

Emännän saparot

Musiikkimies toimessaan

Hassun Pekko

Luonnos ja syntynyt tähti

Emäntä lypsylle valmistautumassa kera kissan ja maitohinkin

Tässä albumissa matkataan kuvien myötä uusimman nukketeatterilaukun maailmaan. Mäntyharju on tällä kertaa määränpää.

Laukun "miehistönä" ovat menneen ajan viisi henkilöä mm. emäntä, Pekko-soittajapoika, kirkkoherra, rovasti ja musiikkimies Kyander.

Kierrätysmateriaalit ovat henkilöhahmojen perustana, sekä huovutus. Hahmot täydentyvät eri tekniikoiden ja materiaalien yhdistelmillä kuten virkkaus, ompelu, kirjonta ja maalaus.

Työn aiheen saannista valmiin nukketeatterilaukun luovutukseen mahtuu paljon tunteita. Tarinan tai aiheen pohdinta luonnoksien ja kuvien kautta kiehtoo. Luonnoskirja täyttyy kymmenistä piirroksista ja suunnitelmista.

Nuken rakentamisen aloitus tuottaa usein tuskaa ja epäröintiä. Osasten liittämisen myötä hurja innostus ja tekemisen vimma saa vallan. Ideoita pursuaa ja homma kulkee. Samalla kuljettajana toimii vanha palvelija PolkuSingeri.

Kun laukun miehistö on valmis, itse laukkukin muuntuu myös tarinan henkeen. Ulkopuolen viimeinen lisuke on nimikyltti. Tovi jos toinenkin ihastellaan laukkua. On luopumisen aika. Huokaus ja ilon kyynel kirpoavat tekijältä. Tämä on sitä, mikä kuljettaa minua läpi arjen ja tuiskun. Rakastan työtäni.

-Mari-